keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Jouluisia mekkoloita!

Tänään painoin ja ompelin valmiiksi pari uniikkia Kukkilintu-tonttumekkoa. Huomenissa pitäisi synnyttää näille sitten ne alusmekot vielä, ja sitten olemmekin valmiita (minä, mekot & myssyt) suuntaamaan kohti Espoota, Steinerkoulun ekomarkkinoille, joita vietetään lauantaina 11.12.2010. Tervetuloa tutustumaan Linnemon tuotteisiin, jos satut samoille kulmille!













perjantai 19. marraskuuta 2010

Kultaherra, oksi, mesikämmen, kouvo, kontio, otso, metsän omena, metsän kuningas, nalle, ohto

Myssyn koristeeksi kutsuttiin Ohto Kultaherra - tarinan mukaan taivaalta Otavan tähtikuviosta laskeutunut metsän kuningas, sivistyksen tuoja. Karhu on ollut muinaissuomalaisille pelätty, mutta myös pyhä, palvottu ja kunnioitettu eläin.

Usean pohjoisen kansan mytologiassa karhu on ihmisen sukua. Se oli tärkeä pyyntieläin ja myös kulttieläin. Kaadetun karhun kunniaksi vietettiin monipäiväisiä peijaisia.

Tämä tyylitelty karhuornamentti on Linnemon kunnianosoitus otsolle, metsän omenalle. Murrrrrrrr!!

Ohto Kultaherra on tässä ommeltu Kukkilintumyssyyn, myöhemmin tulossa myös kankaanpainokuvana pellavavaatteisiin. Joitain odotettavissa siis niille poikaviikareillekin!

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Unilintu, unilintu, puupilliä viritti.

Unilintu pääsi villaisen myssyn koristeeksi. Linnulla on ollut myös aivan erityinen symbolinen arvo obinugrilaisille (hantit ja mansit, jotka asuvat Ural-vuoriston takana Länsi-Siperiassa) kansoille.

Lintusymbolilla obinugrilaiset suojasivat nukkuvaa lasta sen varalta, että lapsen nukkuessa sielu jättäisi ruumiin, ottaisi linnun hahmon, lentäisi toiseen maailmaan, ja tämän unisielun voisi metsästäjä jopa ampua. Linnun kuva piti sielun paikoillaan.

torstai 4. marraskuuta 2010

Markkinoita ja muuta tohinata!

Se olis viikonloppuna sitte Linnoituksen Kekrimarkkinat edessä! Olen kovasti tohinalla väkerrellyt villaisia hiippamyssyjä, edes sen verran että voisin esitellä niitä tuolla markkinoilla. Myssyt ovat Kukkilintu-tuoteperheen kolmas tuote. Laitan muutaman kuvan tähän tärpiksi, jos vaikka joku haluais tulla paikan päällekin hypistelemään niitä.

Pellavamekot ovat luonnollisestikin myös mukana, ja kaikki muutkin Linnemon myyntituotteet, eli puisia palapelikirjaimia, ekologisia vihkoja, kortteja ja lahjapapereita, luomupuuvillaisia pehmoleluja, Mariikin huovutettuja tuotteita (pinssit ja hiuspampulat) sekä lasten puuleluja.

Tuuthasie kattomaan!


torstai 30. syyskuuta 2010

Lankakattilakin taas porisee!

Lankaa olen värjäillyt taas syksyn innoittamana, ja koska aronian ja lännenheisiangervon paras keruuaika on NYT. Muutaman vyyhdin värjäsin myös ostetuilla materiaaleilla, luonnon omia väriaineita toki nekin. Keltaista lankaa tuli keltasauramosta, ja ruosteenpunaista aronian ja veriseitikin sekoituksesta. Kuvia ilmestyy heti kun langat on huuhdeltu, ne ovat tällä kertaa valuneet huolella ja väriliemi ehti kunnolla kuivaa lankaan kiinni ennen etikkahuuhtelua. Muuten en olisi malttanut odottaa, mutta kun sattui juuri värjäyspäivän jälkeen kahden päivän pituinen matka Kuopioon ja Joensuuhun, niin malttamatonkin oli pakotettu odottelemaan pari päivää :-) Annatosta on väriliemi jo keitelty, liemi on kaunis vaalea terracotta, mutta sillä en ole ehtinyt vielä värjäämään mitään. Velvollisuudentunto välillä nostaa päätään, ja pakko tehdä vähän näitä yrityksen asioitakin.

Linnemon mekot näyttelyssä!

Linnemon ensimmäiset mekot ovat vielä pari päivää näytteillä Lappeenrannan Taito-Kaupassa, Galleria Laurassa. (Kauppakatu 25)

Näyttely koostuu "Matkalla Käsityöyrittäjyyteen" -koulutuksen yrittäjien tuotteista. Linnemon tuotteista näyttelyssä on lasten kukkilintu-tuoteperheen pellavamekkoja karjalaishenkisillä käsinpainetuilla kuvilla, sekä puuvillaisia iloisia kesämekkoja, lasten sekä aikuisten kokoja. Vielä ehtii käydä katsomassa, näyttely on avoinna 2.10. asti. Hieman myöhässä tuli tämä blogikirjoitus, on ollut vähän kiirusta sinne sun tänne. Facebookissa olen kyllä näyttelyä mainostanut, toivottavasti ihmiset ovat löytäneet tiedon sieltä ja ehtineet näyttelyssä piipahtamaan.

Lisää tuotteita on tulossa jouluksi! Pienempiä ja edullisempia, lapsille sekä aikuisille, pellavasta ja villasta. Nettikauppakin pitäisi pyörähtää käyntiin ihan näinä päivinä, joten kohta niitä saa :)

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Mekkoja on suunniteltu, vielä kun löytyisi jostain sellainen taho joka ne ompelisi.

Puuvillainen kesämekko, joka on riittävän väljä jotta sen voi vain sujauttaa päälle, eikä tarvita nappien eikä vetoketjujen avaamista ja sulkemista. Tätä mekkoa voi käyttää sellaisenaan hellemekkona, trikoopuseron ja leggingsien kanssa vähän viileämmällä ilmalla. Se mahtuu lapselle pitkään, vaikka myöhemmin farkkujen kanssa tunikana, kun helman pituus alkaa näyttää lapsen kasvaessa liianlyhyeltä mekoksi.

Helmassa on montaa erilaista kuosia, takana yllätyskukkaniitty ja kirpakoita turkooseja palloja oranssilla pohjalla.

















perjantai 30. huhtikuuta 2010

Ai vähänks mulla on kankaita!

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Ja tuhat metriä kangasta puhuu omaa kieltään. Pittäis vissiin vähän alkaa jo ompelemaan pikkuhilijaa =)

Toinen samanlainen satsi tulossa, kunhan ehtii Hollannista saapumaan. Aijaijai kun tää on mukavaa hommaa!





































perjantai 16. huhtikuuta 2010

Kukkilintu lennähti pellavalle!

Ensimmäiset kankaanpainokokeilut on nyt tehty, ja paperikaaviolla onnistui ihan kivasti. Painoin vain muutaman kuvan, ja paperikaavio hajosi kun irrottelin sitä seulasta, eli pitänee tehdä seuraava kuva kalvolle. Kuitenkin ihan kivalta tuo kuva näyttää, eli tuon voisi vaikka valottaakin seulaan. Pääsen siis taas uutta kokeilemaan.

Nyt kokeilin kuvaa puuvillalle, pellavalle sekä pellava-viskoosineulokselle. Parille eri väriselle, jotta näkee miten painokuvan väri muuttuu erivärisellä kankaalla. Violetti painoväri näytti kauniilta pullossa, mutta oranssilla ja keltaisella kankaalla se kyllä ainakin märkänä näytti todella tummalta. Eli pitää varmaan tehdä värin sekoittamisen kanssakin useita kokeiluja. Ehkä lisään peittovalkoista, jotta saan kuvasta oikeasti violetin.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Kohta lähtee tilaus!

Huomenna menen neuvottelemaan alihankkijan kanssa malliston tuotannon aloittamisesta, ja ihan pian siis voi olla jo ensimmäisiä malleja valmiina. Kankaita on osa jo tulossa ensi viikolla, ja osa vielä tilaamatta. Mutta alkaa muuttua ihan oikeaksi liiketoiminnaksi tää juttu. Jännittävää aikaa!

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Lapsentahtisuutta, luomuhörhöilyä ja viherpiiperrystä

Luin juuri äsken niin hyvän blogikirjoituksen, että haluan jakaa sen teidän kanssanne. Teksti puhukoot puolestaan. Osuvasti oivallettua vastinetta Hesarin hieman ivalliseen artikkeliin vaistovanhemmuudesta, luomusta ja pehmeistä arvoista. Sattuu miun ajatusmaailmaan ja ideologiaan tuon vastineen kirjoittajan kommentit niin yksi yhteen, että en voisi tuon paremmin itsekään sanoa.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Keväisen pirtsakka essumekko kierrätyskankaasta

Kukkia ja kevättä rinnassa! Kirppikseltä ostettu retrokangas pääsi tämän mekon protokankaaksi. Voi kun näin värikkäitä herkkukankaitä löytäisi vielä kaupoistakin. Kuvassa poseeraa 5-vuotias tyttäreni, Enna Linnea. Enna taitaa saada tänä keväänä melkoisen monta mekkoa, kun äiti piirtelee kaavat kaikkiin malliston mekkoihin, ja ompelee niistä protot :-) Ja Enna ei taida panna pahakseen.




[toim. huom. Kuvaushetkellä mekko ei ollut siis todellakaan vielä valmis - siitä puuttuu kaikki napit, joten se on puettu mallin päälle nuppineulat nappien paikoilla, ja sivusaumat on silittämättä auki - tämä oli siis ihan ihka ensimmäinen sovitus]

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Lastenvaatemallisto hahmottuu

Mie oonkin ollu ahkerana!

Olen tilaillut kangasnäytteitä postilaatikon täydeltä - Italiasta, Hollannista, Itävallasta, saksasta... sitä mukaa kun tilkkuja tippuu postilaatikkoon, myös malliston ideointi ja suunnittelu etenee vauhdilla. Nyt alkaa olla materiaalia kasassa sen verran paljon, että eiköhän niillä jo alkuun pääse. Saan siis kauppaan jotain hyllyntäytettä.

Kuvassa vähän fiilistelyä mahdollisista materiaaleista ja väreistä. Enempää en tietenkään uskalla paljastaa vielä .-)

Tulossa on tytöille tunikoita ja mekkoja, puuvillasta, pellavasta, villasta, sekä jotain trikoovaatetta myös, jos löydän materiaalin niihin. Luomupuuvillaa tuntuu olevan vaikea löytää, ihme kyllä. Jouduin tänään tilaamaan näytteitä jenkeistä, en tosin tiedä onko se kovin ekologista tilata luomupuuvillaa toiselta puolelta maapalloa, mutta toisaalta, eipä se puuvilla suomessakaan kasva, ja joka tapauksessa se lentää tänne joko intiasta tai egyptistä tai... missälie ikinä sitä kasvatetaankin. Ehkäpä se kuitenkin on eettisempää lennättää LUOMUlaatuisena sitä, kuin myrkkykyllästettynä.

Katselin eilen ylen areenasta dokumentin puuvillanviljelystä, ja siitä järkyttyneenä päätin etsiä sen luomupuuvillan tuottajan jostain kiven alta. Olin kyllä aikonut käyttää luomupuuvillaa muutenkin, mutta en todellakaan tajunnut miten paljon myrkkyjä "perinteisessä" puuvillanviljelyssä käytetään, ja että osa niistä päätyy välillisesti meidän ruokapöytäämme! Se, että minä ostan luomupuuvillaa, ei tietenkään estä myrkkyjen päätymistä ihmisten ruokaan, niin kauan kun puuvillaa viljellään myrkyillä ja osa siitä käytetään karjan ravinnoksi. Kyllä, sitä myrkyillä viljeltyä puuvillaa (ne osat jotka eivät kelpaa kuidun valmistukseen, valmistetaan eläimille rehuksi) syötetään lehmille, joita sitten iloisesti lypsetään ja käytetään ihmisravinnoksi. Saamme puuvillapeltoon suihkuttamamme aineet rikastumaan itseemme, nerokasta!

No, minä olen kuitenkin osaltani, vaikkakin pienelläkin, vaikuttamassa luomupuuvillan kysynnän kasvuun ja sitä kautta tuotannon lisääntymiseen. Jolloin se toivottavasti vähentää myrkkyjen käyttöä. Tässä linkki tuohon dokumenttiin, se on katsottavissa muutaman viikon ajan ilmestymisestä.

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Linnemo

Nyt se on siis oikeasti olemassa. Mun oma yritys, Linnemo. Happy happy joy joy =) Kävin tänään rekisteröimässä toiminimen, ja tästähän se työnteko vasta alkaa, mutta ihan mukava tunne kun on saanut edes jotain konkreettista tehtyä!

Malliston suunnittelu etenee hyvää tahtia, mutta en tietenkään paljasta vielä mitään, hähää :) Muuta kuin että kankaita on hypelletty messuilla, ja ihan näillä näppäimillä alan jo tilaamaan joitakin materiaaleja. Sitten kaavoittamaan tai muotoilemaan, tai miten ikinä ne mallit sitten syntyneekin minulta. Joka tapauksessa kovasti mieli tekisi päästä jo oikeesti tekemään jotain.

lauantai 27. helmikuuta 2010

Välillä vähän muutakin kuin käsitöitä, bisneksiä ja lankoja.

Illaksi tehdään maistuvaa ruokaa, ja syödään hyvin parin ystävän kanssa.

Piti hieman soveltaa reseptejä - tästä kaupungista ei ihan helpolla löydäkään tryffeleitä (as in niitä sieniä) tai edes tryffeliöljyä! Pitihän se arvata, kun alkaa tekemään TV-huippukokkien (Antti Vahtera & Visa Nurmi) resepteillä, niin niistä löytyy sellaisia aineita joita voi kyllä helsingissä vain kävellä citymarketista ostamaan suoraan hyllystä, mutta ei täällä maalla. Tryffeliöljy on Lappeenrannan citymarketissa joulusesonkituote. Ehkä kokeilemme tryffeliperunamuusia sitten ensi jouluna. Laitoin sen sijaan oliiviöljyä ja aurinkokuivattua tomaattia pieneksi silputtuna muusin sekaan. Hyvää se oli siitä huolimatta!

Tälläsii myö syötiin:


Illallinen lauantaina 27. helmikuuta 2010


Alkupalat

Juustopiiras
Sinihomejuustotäytteinen, valkosipulinen piiras ruispohjalla, lisukkeena voi-sokerikuullotettuja lämpimiä päärynänviipaleita.

Sormisalaatti
Sydänsalaatin lehtiä, grillattua halloumijuustoa ja paahdettuja pinjansiemeniä. Pieniä luumutomaatteja ja valkosipuliöljyssä paahdettua leipää.

Maa-artisokkakeitto
Kermainen sosekeitto maa-artisokasta ja perunasta.

Pääruoka

Oliiveilla kuorrutettua grillattua kuhaa ja
Tryffeliperunamuusia
Lisukkeena grillattuja artisokansydämiä ja välimeren kasviksia.

Jälkiruoka

Suklaacanasta
Pehmeä suklaamuna, vadelmia ja balsamisiirappia

torstai 18. helmikuuta 2010

Kurssittelua

Olen ollut laiska päivittämään blogia, mutta en ole ollut toimettomana! Marraskuusta alkaen olen kurssittanut itseäni - esiintymistaitoja, yrittäjyysvalmennusta, exceliä, webbisivujen suunnittelua... Pari viikkoa sitten aloitin "matkalla käsityöyrittäjyyteen" -koulutuksen, jonka jälkeen tarkoitukseni on perustaa oma yritys.

Nyt siis opiskelen yrittäjyyttä, enkä juurikaan värjäile lankoja. Päivät ovat työntäyteisiä, mutta jossain vaiheessa toivottavasti pääsen nostamaan nenääni yritystalouden kirjoista, ja varsinaiseen tekemiseen taas kiinni. Suunnittelen omaa lastenvaatemallistoa, yrityksellä on jo nimikin, mutta sitä en vielä kerro!

Kun saan ensimmäisiä protoja tai materiaalikokeiluja tehtyä, niin laittanen jotain vihjeitä tännekin, minkätyylistä vaatetta on tulossa markkinoille. Malttakaa, malttakaa (te kaikki kaksi jotka tätä luette).